Ilmoittaudu
Voit ilmoittaa oman paikkakuntasi mukaan Liikkujan viikolle tällä lomakkeella. Euroopanlaajuiseen kampanjaan osallistuminen edellyttää tietojen täyttämistä myös kansainväliseen European Mobility Week -tietokantaan. Lomakkeen täyttäminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta osallistuminen tuo positiivista mainetta kunnallenne. Lomakkeen voi täyttää myös suomen kielellä.
Liikkujan viikolle voivat virallisesti osallistua kunnat ja kaupungit, mutta toimintaan, ideointiin ja toteutukseen voivat osallistua niin järjestöt, yritykset ja yhteisöt kuin kotitaloudetkin.
Osallistuminen on maksutonta ja on osoittautunut hyödylliseksi keinoksi tuoda esille vaihtoehtoisia liikkumisvalintoja ja ympäristönäkökulmia alueella. Minimivaatimus kampanjaan osallistumiseksi on kampanjapäällikön valitseminen. Kampanjapäällikkö vastaa yhteisössä viikon suunnittelusta ja organisoinnista.
Liikkujan viikolla on kolme erilaista toteutustapaa: vapaavalintaisen tapahtuman järjestäminen, toiminnan järjestäminen Autottomana päivänä tai pysyvän toimenpiteen toteuttaminen alueella. Toteuttamalla kaikki kolme vaihtoehtoa osallistuu myös Liikkujan viikon euroopanlaajuiseen kilpailuun.
Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia.
Huom. Lomakkeessa oleva pakollinen kenttä "kaupunginjohtaja" voi olla myös muu paikallinen tapahtumajärjestäjä.
