Liikkujan viikkoa vietetty vuodesta 2002 lähtien
Liikkujan viikkoa vietettiin Euroopassa ensimmäisen kerran 300 kaupungin voimin vuonna 2002. Liikkujan viikon vietto huipentuu Autottomaan päivään 22. syyskuuta.
Suomessa Autotonta päivää on vietetty vuodesta 2000 ja Liikkujan viikkoa vuodesta 2003 lähtien.
Suomessa on Autottoman päivän ja Liikkujan viikon tapahtumia on järjestetty vuosittain useilla paikkakunnilla. Kunnat ja järjestöt ovat järjestäneet Liikkujan viikolla monenlaisia tapahtumia, kuten pyöräily- ja kotiseuturetkiä sekä liikkumisen ympäristö- ja terveysvaikutuksia käsitteleviä seminaareja.
Viikon tavoitteet
Liikkujan viikon tavoitteena on laajentaa Autottoman päivän teemaa pohtimalla liikkumisvalintoja kestävän kehityksen näkökulmasta. Kuinka liikkumisvalintamme vaikuttavat ympäristöön ja omaan terveyteemme?
Aluksi kullakin viikon päivällä oli oma alateemansa, mutta nykyään koko viikolla on oma kattava teemansa. Alateemoja voidaan kuitenkin edelleen nostaa esille viikon aikana. Ne tukevat kestävän liikkumisen edistämistä ja tietoista liikkumismuotojen valintaa.
Liikkujan viikolla tapahtuu
Liikkujan viikon tapahtumia suunnittelevat ja järjestävät yhteistyössä muun muassa kunnat, järjestöt ja yritykset. Motiva toimii kampanjan kansallisena koordinaattorina ja linkkinä Euroopan suuntaan.
Liikkujan viikon onnistuminen edellyttää, että siitä kiinnostuneet voivat osallistua viikon suunnitteluun. Sekä valtakunnallisesti että paikallisesti toimivat järjestöt ja yhdistykset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Tehdään Liikkujan viikosta yhdessä valtakunnallisestikin näkyvä kampanja!
Autottoman päivän taustaa
Eri puolilla Eurooppaa järjestettiin 1990-luvulla tempauksia ja teemapäivä, joilla haluttiin kiinnittää huomiota lisääntyvän liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin sekä joukkoliikenteen kehittämiseen. Luonnollisena jatkona tälle toiminnalle päätettiin Ranskassa vuonna 1998 organisoida ensimmäinen "In town, without my car!" -tapahtuma. Tähän osallistui 35 ranskalaista kaupunkia.
Koska kokemukset olivat hyviä, julistivat Euroopan Komissio ja Pääosasto XI Ympäristö, turvallisuus ja pelastuspalvelu 22. syyskuuta 2001 koko Euroopan kattavaksi Autottomaksi teemapäiväksi. Vuonna 2001 tapahtuma kansainvälistyi Euroopan rajojen ulkopuolelle ja päivää vietettiin yli 1 000 kaupungissa.
Lisätietoa:
Okariina Rauta, Motiva Oy
puh. 041 524 7621
okariina.rauta@motiva.fi
